Mikä on se juttu hahmolle? Jokaista hahmoa luodessa mietin jonkin jutun, mistä lähdetään liikkeelle. On se sitten soittolista, nimi, jokin juttu menneisyydessä tai vaikka kuurous. Jokin asia, jonka ympärille lähden hänet rakentamaan. Aina on jokin idea, jonka ympärille lähden hahmoani luomaan. Tiedonhankinta Tämä on tärkeä osa hahmoa. Yleensä uutta hahmoa luodessa nettiselaimessani löytyy kymmeniä välilehtiä, joilla on jotain hahmoon tutustumisen kannalta tärkeää tietoa. Käyn kirjastossa ja saatan lainata kymmenenkin kirjaa hahmoon liittyen. Välillä jopa tuhlailen ja ostan kirjoja joissa saattaa olla jotain hahmon kannalta hyödyllistä. Yleensä tämä vaihe limittyy aika paljon kaikkien muiden vaiheiden sekaan, sillä kun löytää jotain uutta hahmosta, mitä ei ehkä vielä tunne, niin siihen täytyy tutustua. Jos hahmoon liittyy jotain omia kulttuureita tai taikuuden muotoja, niin niille tehdään omat suunnitelmat ja se vaatii yleensä tiedonhankintaa enemmän kuin "tavanomaisen" hahmon luominen. Perustietoa! Kuka hahmo sitten oikeastaan on? Mikä on hänen nimensä? Koska hän on syntynyt? Mikä on hänen sukupuolensa? Entä minkä maan kansalainen hän on, missä hän on kasvanut? Mitä kieliä hän puhuu? Mihin hän uskoo? Nämä ovat melko olennaisia asioita hahmosta, joilla lähdetään viemään asiaa eteenpäin. Ulkonäkö? Luonne? Menneisyys? Hyvästä perustietojen luomisesta on tässä kohdin hyötyä. Kun tietää hahmon asuinpaikan, kotikielen ja uskonnon tietää vähän siitä, millainen tausta hänellä oikeastaan on. Jos perhe on uskonnollinen, se näkyy lapsuudessa, todennäköisesti yhä vieläkin hahmon luonteessa - uskoo sitten perheensä tavoin tai yrittää kapinoida vanhempiaan vastaan. Yleensä aloitankin perustietojen jälkeen menneisyydestä kirjoittamisen, sillä siitä saa jälleen vähän viitteitä siitä millainen hahmo nykypäivänä on ja onko ehkäpä jotakin ulkonäköön vaikuttavia asioita tapahtunut. Tarkastaminen, uudelleenkirjoittaminen ja hiominen Tässä vaiheessa sitten yritetään varmistella, ettei hahmossa ole kauheasti epäloogisuuksia, tarvittaessa hiotaan ne epäloogisuudet pois ja kirjoitetaan puhtaaksi edellisen kohdan tekstit.
0 Comments
|
KirjoittajaTulossa :) Archives
January 2021
Categories
All
|