Kesäkuussa Punaisen Ristin nuorten turvatalot sekä Helsingin ja Uudenmaan piirit järjestivät nuorille aikuisille Kesäklubin, jossa oli erilaisia retkiä, lajikokeiluja ja muuta tekemistä. Osallistuin yhteen näistä Kesäklubin tapahtumista, rantatalkoisiin Lauttasaaressa. Ja tässä oli mukana myös henkilö SATAKOLKYT-hankeesta, jonka tavoitteena on innostaa kaupunkilaisia kävelemään rannoilla ja samalla siivoamaan rantaviivaa. Päivä alkoi Amos Rexin edestä 12.45, josta lähdettiin porukalle paikkaan, jossa rantaa siivoiltaisiin. Toki omaan tyypilliseen tapaani olin puolisen tuntia etuaikaan paikalla ja hieman jännitti, että tunnistaisiko ihmisiä kohdattaessa (mikä ei lopulta sitten ollutkaan niin vaikeaa kuin pelkäsin). Lauttasaareen päästessä saatiin välineet (joita voi muuten kirjastoista lainata!) ja jakaannuttiin vähän kahteen suuntaan ja saatiinkin rantaa siivottua ensimmäisen kuvan kartassa mustalla ruudulla merkityn vihreän viivan verran. Siinä keräiltiin roskia useampi säkillinen, mutta odotettua siistimpää oli ja saatiinkin kuulla, että ilmeisesti läheinen taloyhtiökin kyseistä rantaviivaa huoltaa kohtuullisen säännöllisesti. Siitä huolimatta sieltä tupakantumppeja löytyi sekä jonkin verran muuta roskaa. Meno oli rentoa ja pääsi tutustumaan muihin ttapahtumaan osallistuneisiin jonkin verran. Tai ainakin itse puhumaan itsestään ja ruoka-asioistaan ja allergioista/ruokayliherkkyyksistä yleisesti, jos ei nyt muuta ehditty paljoa keskustelemaan. Kun varattu rantaviivan pätkä saatiin siivottua, saatettiin pystyttää retkikeittimet ja pienissä ryhmissä keitellä vegaanisia keittoja, joista ilmeisesti jokaisesta tuli eri makuisia vaikka raaka-aineet kaikilla samat olivatkin - kaurakerma, perunat, porkkanat, kevätsipuli, pakasteherneet, tilli ja muutama maustevaihtoehto. Leipää ja banaaniakin oli tarjolla niille, jotka sellaisia syövät ja kaikki saivat minua myöden vatsansa kyllä täyteen ennen kuin suunnattiin takaisin Helsingin keskustaan ja sieltä koteja kohden. Ja, jos Punaisen Ristin nuorten toiminta (Helsingissä tai Uudellamaalla) kiinnostaa, kannattaa laittaa kalenteriin ylös 8. elokuuta, jolloin Helsingissä järjestetään kaikille avoin nuorisotoiminnan suunnitteluilta, jossa sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen, mitä syksyllä Helsingissä ja Uudellamaalla tapahtuu.
0 Comments
|
KirjoittajaTulossa :) Archives
January 2021
Categories
All
|