Hyvää Asexual Awareness Week:iä lukijoilleni, jota tosiaan tällä viikolla vietetään. Ja voisin jo alkaa sanoa tätä perinteeksi, mutta tänäkin vuonna saadaan yksi postaus aseksuaalisuudesta, vaikkei aikaisempien vuosien postaukset olekaan tälle viikolle osuneet.
Mistäkö tahdon aiheeseen liittyen tänä vuonna sitten puhua? Ehkä otsikostakin voi jotakin arvailla, mutta tosiaan, haluaisin puhua jälleen kerran aseksuaalisuudesta ja siihen liitetyistä ennakkoluuloista ja -ajatuksista. Jos aseksuaalisuus tulee puheeksi vähän vieraamman henkilön kanssa, etenkin jos kyseinen henkilö on alloseksuaali (eli kokee seksuaalista vetovoimaa jotakin kohtaan), niin mahdollisuus kommentelle “sä oot rikki” tai “olen pahoillani” on melko suuri. Enkä nyt tarkoita “olen pahoillani” -kommenteilla niitä muutamia, jotka pahoittelevat tuhansia kohteliaita kysymyksiään uuden termin edessä. Ei, tarkoitan niitä, jotka pahoittelevat kovin säälivään sävyyn kuin se olisi suurikin ongelma, josta kärsisin, etten satu viehtymään toisista seksuaalisessa mielessä. Välillä tekisi vain mieli sanoa takaisin, että olen pahoillani, että sinä joudut kärsimään seksuaalisesta vetovoimasta ihmisiin. Aseksuaalisuus ei nimittäin heikennä elämäni laatua mitenkään. Harrastan itseäni kiinnostavia asioita, juuri silloin kun tahdon niitä harrastaa, olen onnellinen, enkä kaipaa elämääni mitään lisää. Ainakaan mitään sellaista, mitä en voisi vain päättää aloittaa, tehdä tai hankkia. Minä en myöskään ole tämän takia rikkinäinen. Oikeastaan olen aikalailla kokonainen itseni, teen asioita joista pidän ja minulla on itselleni läheisiä ihmisiä, joiden kanssa viihdyn. Aseksuaalisuus ei mitenkään estä parisuhteen muodostamista tai perheen perustamista, jos sellaisia haluaa. Mutta eiköhän päätös sellaisista asioista ole jokaisen ihmisen oma, tahtooko ja kaipaako hän niitä vai ei, oli a-, hetero-, homo- tai vaikka omniseksuaali. Eivät kaikki allotkaan tahdo vakiintua ja hankkia perhettä, miksi aseksuaalit olisivat heitä vähemmän ehjiä? Vain koska eivät satu välittämään seksuaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa?
0 Comments
Vaivaako tyhjää lyövä pää, kun pitäisi uutta postausta saada aikaiseksi? Minullakin aina välillä, joten päädyinpä sitten tekemään tällaisen postauksen jota voitte ideoiden hukkateillä ollessa käyttää inspiraation lähteenä. Osassa aiheista onkin jo linkkiä ja osaan lisäilen vielä tulevaisuudessa linkkiä, kun tulen itse näistä inspiraatiota ottamaan ja julkaisemaan postauksia vastaavista aiheista. (Tämän listan ideoimisessa meni niin kauan että olen ehtinyt osan jo käyttämään.)
Löytyikö listalta jotakin inspiroivaa? Linkitä toki postauksesi, johon sait ideasi listalta, niin voin käydä lukemassa!
Koirat pääsevät mukana kirjastoihin, kauppoihin, ravintoloihin, palvelutaloihin... Minulla ei ole suoranaisesti mitään koiria ja niiden omistajia vastaan, arvostan opas- ja avustajakoirien työtä. Miksi lähden aiheesta siispä kirjoittamaan nyt? Siksi, että keskustelussa koirien tuomista hyvistä puolista esimerkiksi kouluissa unohdetaan täysin ne allergiset opiskelijat, allergiset asiakkaat.
Taustaa tämän postauksen takana valaistakseni voisin kertoa, että itselläni alkujaan Haaga-Heliassa tuli "opokoira" opon työkaveriksi. Joten aloin saamaan allergisia reaktioita ruokatauon jälkeisillä tunneilla aina, kun joku opiskelijatovereistani oli käynyt tapaamassa opoa. Puhumattakaan siitä, että olisin itse kyennyt enää opoa livenä tapaamaan. Nyt lähihoitajaopintojeni opinahjolta tuli sitten tieto, että otetaan käyttöön koira-avuisteinen opetusmenetelmä (joku minua fiksumpi voi varmaankin kertoa mitä se koira luokassa auttaa?). Tiedotteessa sanotaan, että opiskelijat voivat päättää, haluavatko olla koiran kanssa tekemisissä, vai eivät, mikä on ihan hyvä. Mutta samaisessa tiedotteessa mainitaan, että koira viettää 2-3 päivää viikosta luokkatilassa, jossa minun täytyy lähipäivinäni aikaani viettää yleensä jopa koko päivä. Ja vaikka koira ei juuri niinä päivinä sattuisi olemaan paikalla, niin aletaanko kyseistä luokkahuonetta siivoamaan entistä tarkemmin? Sillä muutoin minulla on riskinä, että jälleen yhdet opinnot jäävät kesken loppusuoralla. Kuinka monesti onkaan jäänyt pikkukahvila tai pienempi kauppa/puoti valitsematta, kun siellä onkin henkilö koiransa kanssa. Kauppakeskuksessa, avoimessa tilassa (ilman seinää tai paria) olevassa ketjukahvila tai jättimarketti on tällöin paljon turvallisempi vaihtoehto kuin se pikkuinen suljettu tila. En ole vaatimassa koirien lukitsemista sisätiloihin, en ole vaatimassa niiden poistamista katukuvasta. Koirat ovat ihania, kunhan pysyvät sopivalla etäisyydellä. En vain tahtoisi itse joutua siihen tilanteeseen, että minun täytyy lukita itseni sisätiloihin, pois katukuvasta. En tahtoisi, että maailma käy siihen, että meidät allergiset pakotetaan lukittautumaan omiin asuntoihin hengissä pysymiseksi. |
KirjoittajaTulossa :) Archives
January 2021
Categories
All
|