Vuoden alussa tein itselleni kasan uudenvuodenlupauksia ja nyt on aika lähteä pohtimaan, kuinka hyvin nämä ovat onnistuneet.
Treenaan säännöllisesti Koronakevät ja melko ikävä sairastuminen veti kunnon aika huonoksi, melko pitkäksi aikaa. Mutta en antanut sen estää itseäni vaan kuntoutin itseni ja sain palautettua säännöllisen, suunnitelmallisen treenirytmin elämääni. Joten voisin sanoa onnistuneeni tässä niin hyvin, kuin näillä eväillä oli mahdollista. Pidän huolen syömisestäni ja suunnittelen sitä vähän etukäteen Välillä tämä onnistui paremmin, välillä huonommin. Välillä ahmin kuukauden ruokatarpeet ensimmäisen viikon aikana, välillä olin syömättä päiviä. Mutta välillä onnistuin pitämään asiat hallinnassani, joten meni paremmin kuin joinakin vuosina. Joten en katso tätä täysin epäonnistuneeksi, sanovat muut mitä tahansa. Annan roolipelaamiselle vain sen verran, kuin itse siedän - en enempää Olen jättänyt roolipelaamisen hyvin minimiin. Pelannut vain, jos olen jaksanut ja jos pelaaminen on inspannut. Eli voisin sanoa onnistuneeni tässä, etenkin kun koronan myötä ei voinut antaa itsestään liikoja edes miittejen puolella niiden peruuntuessa. Kirjoitan blogiini vähintään kerran kuukaudessa Jälleen kerran tämä oli selkeä kompastuskivi haasteissani Keskityn omaan hyvinvointiini En ehkä ihan täysiä pisteitä voi tästäkään itselleni antaa, mutta sanoisin menneen melko hyvin olosuhteisiin nähden?
0 Comments
Leave a Reply. |
KirjoittajaTulossa :) Archives
January 2021
Categories
All
|