Kuntavaalit 2021 lähestyvät ja niin tässä taisi käydä, että päädyin hakemaan ja pääsemään ehdokkaaksi Vihreiden listoilla Vantaalle. Joten vähän tällaisia... alun ajatuksia aiheeseen.
Kampanjasuunnittelu on vaikeaa ja vaatii paljon taustatyötä tietääkseen edes, mitä kampanjasuunnitteluun oikeastaan kuuluu. Pitää tehdä kampanja-aikataulua, budjettia, hankkia tukiryhmää tekemään kampanjaa kanssaan... jne. Tähän mennessä olen saanut aikaiseksi vasta paperille suunnitelman suunnitelman laatimiseen, jossa on nuolia, ristiviittauksia ja kysymysmerkkejä niin paljon, ettei kukaan oman pääni ulkopuolinen varmaankaan kykene siitä saamaan mitään järkevää irti. Onneksi tähän saa tukea niin sukulaisten, ystävien, kuin puolueenkin taholta. Suvulta ja ystäviltä tulee henkistä tukea, puoleen eri tahoilta taas on odotettavissa tukea kampanjan suunnittelun suunnitteluun ehdokkaiden ryhmien ja koulutusten kautta. En tästä vielä osaa paljoakaan sanoa, uusi politiikan kennällä kun olen, mutta eiköhän tämä tästä lähde sujumaan. Ja blogini seuraajat pääsevät varmaankin kevään myötä seurailemaan näihin teemoihin liittyviä fiiliksiä muidenkin postausten myötä. Tahdotko mukaan tukitiimiini? Kaikenlaiset taidot ja osallistumisen muodot otetaan kiitollisena vastaan! Voit liittyä tukitiimini facebook-ryhmään tai laittaa jotenkin muutoin viestiä ja voidaan yhdessä miettiä, mikä voisi olla sinun tapasi auttaa kampanjaani!
0 Comments
Leave a Reply. |
KirjoittajaTulossa :) Archives
January 2021
Categories
All
|