Tiedättekö tunteen, kun sinulta kysellään, että mitä sellaista voisi tarjota mikä sinullekin sopii ja käyt pitkän keskustelun aiheesta varmistaen, että toinen ymmärtää mistä puhutaan. Kun käytät aikaasi siihen että yhdessä toisen kanssa katsellaan, mikä olisi sinulle sopivaa ja tulet sellaiseen tunteeseen, että olet jotain saamassa samalla kuin muutkin. Ja sitten koittaa päivä jolloin tarjoilut tarjoillaan - eikä sinulle olekaan mitään.
Kyseessä on minulle aivan liian yleinen tilanne, joka saa aikaan pettymyksen tunteen joka kerta, kun näin käy. Oli tarjoilua luvannut sitten ystävä, luokkatoveri tai koulutuksen/tilaisuuden järjestäjä. En minä sitä pettymyksen tunnetta itse ruoan puutteesta saa vaan siitä, että luvataan jotakin, mitä ei sitten kumminkaan pidetä. Se pettymys jättäisi tulematta, jos ihmiset olisivat rehellisiä, kertoisivat etteivät kykene asiaa järjestämään, että kannattaa ottaa omat eväät mukaan. Kuinka vaikeaa se voi olla? Parhaissa tapauksissa kyse on ihan vain siitä, että koulutoveri on tuomassa syntymäpäivänsä kunniaksi jotain makeaa koko luokalle tai parin tunnin iltatapaamisessa jää ilman, kun muut saavat leivän. Mutta olen kokenut tällaista jopa koulutuksilla ja leireillä - viikonloppu satojen kilometrien päässä kotoa, ilman tietoa missä on lähin kauppa (tai löytyykö sieltä mitään itselle sopivaa) ja ilman ruokaa. Kaksi tai kolme päivää syömättä ei ole lainkaan mukavaa. Etenkin kun aina vilautan "vapaudu vastuusta" -korttia, että voin tuoda omat ruoat mukanani, jos liian hankalalta kuulostaa. Mikä ihme on, kun siihen korttiin ei tartuta, vaikka se tekisi kaikkien elämästä mukavampaa? "Ei sul oo oikeut kokee ruokapettymystä, ku oot noin ruokarajoitteinen" Aivan liian usein nämäkin sanat olen kuullut. Miksi ruokarajoitteet - allergiat, yliherkkyydet tai muutkaan - tekisivät sinusta vähemmän oikeutetun pettymykseen? Toki, en minä odota syötävää saavani jos asiasta ei ole etukäteen keskusteltu. En minä pety, jos menen avoimeen tilaisuuteen (jossa ei ilmottautumista ole), enkä sieltä kahvipöydästä mitään sopivaa itselleni löydä. MUTTA se ei poista minun oikeuttani kokea pettymystä silloin, kun asioista on puhuttu ja lupaus tarjottavasta on annettu. Aivan kuten sinulla on oikeus tuntea pettymystä, jos sinulle luvataan kakkua ja sen sijaan tarjotaan sitruuna. En minä tahdo vaatia mahdottomia, mutta... haluaisin luottaa siihen, että kun lupaus keskustelun jälkeen annetaan niin se myös pidetään. Tahtoisin, että minulle annettaisiin mahdollisuus tuoda itse, jos ei toiselta onnistu. En tahtoisi istua kohteliaasti hymyillen ja vain katsella, kun muut herkuttelevat ja kehuvat hyviä tarjoiluja ympärilläni. Tässäpä tämä... avautuminen. Oli pakko päästä vähän valittamaan asioista, jotka jälleen kerran mieleni pintaa vaivasivat.
0 Comments
1. Sekoita jauhot ja sokeri
2. Nypi sekaan jääkaappikylmä margariini 3. Lisää kauramaito ja sekoita taikinaksi 4. Laita jääkaappin n. 30 minuutiksi 5. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja levitä kirsikkahillo päälle 6. Siivilöi hillon päälle hieman perunajauhoja 7. Paista ensin 200 asteessa 15 minuuttia ja laske lämpötila sen jälkeen 175 asteeseen ja jatka n. 40 minuuttia Suklaapikkuleivät 3 dl gluteenittomia kaurajauhoja 1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita 1 dl sokeria 1 dl fariinisokeria 75g maidotonta margariinia (huoneenlämpöistä) 2 dl gluteenitonta kauramaitoa 1,5 tl leivinjauhetta 75-100 g maidotonta suklaata (rouhittuna) 1. Mittaa kaikki ainekset yhteen 2. Sekoita tasaiseksi taikinaksi 3. Nostele pellille pieniä nokareita (jätä tilaa leviämiselle!) 4. Paista 175 asteessa n. 10-20 minuuttia Taisin myös lupautua ensi kuussa jälleen osallistumaan Aleksis Kiven paivänä samankaltaiseen leivontailtapäivään, jossa leivotaan ja päästään sitten leivosten lisäksi runonlausunnasta nauttimaan. Joten... jos teillä lukijoilla on ehdotuksia siitä, millaisia leivonnaisia voisin tehdä (mahdollisesti myös jokin suolainen?) niin ehdottaa saa vaikkapa kommenteissa! Varmaankin tulen sieltä jälleen reseptit tänne postailemaan. |
Archives
December 2020
Categories
All
|