250 g margariinia
2,5 dl soijarahkaa 3 dl kaurajauhoja 1 dl perunajauhoja 1tl leivinjauhetta 1. Sekoita keskenään soijarahka ja suoneenlämpöinen margariini. 2. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää rahka-margariiniseoksen joukkoon. 3. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin kovettumaan. 4. Ripottele pöydälle jauhoja. 5. Kaulitse taikina noin puolen senttimetrin paksuiseksi levyksi. 6. Taita kolmin kerroin ja kauli uudelleen. Toista muutamaan kertaan. 7. Kääri muovikelmuun ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
0 Comments
Eihän joulua voi ilman laatikoita juhlistaa, joten tämän päivän luukusta löytyy ohjeita sellaisiin, erittäin perinteisiin.
PERUNALAATIKKO 1 kg perunoita vettä 1 dl semperin gluteenitonta fin mix jauhoseosta n. 5 dl nestettä 50 g margariinia sulatettuna 1 1/2 tl suolaa (tarvittaessa siirappia) 1. Kuori perunat ja keitä kypsäksi (suolattomassa) vedessä. 2. Kaada vesi pois ja soseuta perunat (esim. sähkövatkain). 3. Sekoita jauhot perunasoseeseen. 4. Peitä astia kannella ja anna imeltyä lämpimässä paikassa useita tunteja / yön yli. Sekoita imeltymisen aikana muutamaan kertaan 5. Lisää sulatettu margariini ja nestettä (esim. jokin kasvimaito) niin paljon, että seoksesta tulee löysää. 6. Jos ei ole imeltynyt riittävästi lisää hieman siirappia. 7. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Jätä vuoka melko vajaaksi, sillä laatikko kuohuu kypsyessään. 8. Paista 150 asteessa noin 2h. PORKKANALAATIKKO 1 kg porkkanaa 5 dl vettä 1 tl suolaa 1 dl puuroriisiä 5 dl nestettä 1/2 tl suolaa 50 g (maidotonta) margariinia 1/2 dl (gluteenitonta) korppujauhoa 1/2 dl siirappia 1/4 tl jauhettua maustepippuria 1. Laita riisipuuro hautumaan (puuroriisi, neste, suola). Keitä kuten keittäisit riisipuuron. 2. Kuori ja kuutioi porkkanat. 3. Laita porkkanat janvesi kattilaan, mausta suolalla ja keitä n. 15-20 min, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta. 4. Yhdistä kulhossa porkkanasose, riisipuuro, margariini, korppujauhot ja siirappi. Lisää mausteet ja sekoita tasaiseksi. 5. Lusikoi seos voideltuun uunivuokaan 6. Ripottele pinnalle vielä korppujauhoja ja muutama nokare margariinia. 7. Kypsennä uunissa 180 asteessa noin 1,5h. Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle tätä tänään lukevalle ja oikein hyvää syntymäpäivää itsenäiselle Suomelle (ja monia vuosia lisää). Tämän päivän luukussa on luvassa itsenäisyyspäivän leivokseen ohjetta.
Itsenäisyyspäivän mustikka-vaniljaleivos 200 g (maidotonta) margariinia 2 dl sokeria 1,5 dl vaniljasoijajogurttia 3,5 dl jauhoja (käytin 2dl kaura + 1,5dl peruna seosta) 2 tl leivinjauhetta 3 tl vaniljasokeria 200 g pakastemustikoita 1. Sulata rasva. Sekoita sulatettu rasva ja sokeri keskenään. 2. Sekoita kuivat ainekset keskenään. 3. Lisää jauhoseos ja vaniljasoijajogurtti vuorotellen rasva-sokeriseokseen samalla sekoittaen. 4. Levitä tasaiseksi kerrokseksi uunipannulle. 5. Ripottele jäiset mustikat taikinan päälle. 6. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. 2 dl mustikkahilloa 200 g maustamatonta soijatuorejuustoa 2 dl tomusokeria 1 dl vaniljasoijajogurttia 1 dl maustamatonta soijarahkaa 7. Leikkaa jäähtynyt levy puoliksi. 8. Levitä toiselle puolikkaista n. 1 dl mustikkahilloa. 9. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri keskenään. Lisää joukkoon soijajogurtti ja -rahka. 10. Levitä puolet massasta varovasti hillon päälle. 11. Nosta pohjalevyn toinen puolikas täytteen päälle. Levitä loput tuorejuustotäytteestä leivosten pintaan. 12. Paloittele 16 osaan. 13. Lusikoi mustikkahilloa pursotinpussiin ja koristele leivokset pursottamalla niiden pintaan (esimerkiksi) suomenlipun siniristi. |
Archives
December 2020
Categories
All
|