Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle tätä tänään lukevalle ja oikein hyvää syntymäpäivää itsenäiselle Suomelle (ja monia vuosia lisää). Tämän päivän luukussa on luvassa itsenäisyyspäivän leivokseen ohjetta.
Itsenäisyyspäivän mustikka-vaniljaleivos 200 g (maidotonta) margariinia 2 dl sokeria 1,5 dl vaniljasoijajogurttia 3,5 dl jauhoja (käytin 2dl kaura + 1,5dl peruna seosta) 2 tl leivinjauhetta 3 tl vaniljasokeria 200 g pakastemustikoita 1. Sulata rasva. Sekoita sulatettu rasva ja sokeri keskenään. 2. Sekoita kuivat ainekset keskenään. 3. Lisää jauhoseos ja vaniljasoijajogurtti vuorotellen rasva-sokeriseokseen samalla sekoittaen. 4. Levitä tasaiseksi kerrokseksi uunipannulle. 5. Ripottele jäiset mustikat taikinan päälle. 6. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. 2 dl mustikkahilloa 200 g maustamatonta soijatuorejuustoa 2 dl tomusokeria 1 dl vaniljasoijajogurttia 1 dl maustamatonta soijarahkaa 7. Leikkaa jäähtynyt levy puoliksi. 8. Levitä toiselle puolikkaista n. 1 dl mustikkahilloa. 9. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri keskenään. Lisää joukkoon soijajogurtti ja -rahka. 10. Levitä puolet massasta varovasti hillon päälle. 11. Nosta pohjalevyn toinen puolikas täytteen päälle. Levitä loput tuorejuustotäytteestä leivosten pintaan. 12. Paloittele 16 osaan. 13. Lusikoi mustikkahilloa pursotinpussiin ja koristele leivokset pursottamalla niiden pintaan (esimerkiksi) suomenlipun siniristi.
0 Comments
Leave a Reply. |
Archives
December 2020
Categories
All
|