Nyt kaivellaan muistoja niinkin kaukaa kuin vuodelta 2017, kun tämä ensikertaa silloin julkaistu resepti julkaistaan uudelleen muutamia muutoksia saaneena.
Pohja: 150 g Semperin piparkakkuja 50 g kuivattuja karpaloita 75 g Maidotonta margariinia 1. Murskaa piparit pieniksi murusiksi ja sulata margariini. 2. Sekoita hyvin yhteen ja painele leivinpaperilla vuoratun irtovuoan pohjalle. Täyte: 200 g Alpro Go On soijarahkaa 100 g maustamatonta soijatuorejuustoa 2 dl Alpron soijavispikermaa 4 tl kanelia 3 tl agar agar -jauhetta 150 g Sempren piparkakkuja muruina 3. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. 4. Sekoita toisessa kulhossa keskenään rahka, tuorejuusto, piparimurut, kaneli ja sokeri. Ja yhdistä kermavaahto tähän. 5. Kuumenna kattilassa noin 3 dl vettä ja sekoita agar agar siihen. Sekoita tämä muuhun täytteeseen. 6. Levitä täyte tasaisesti vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa parin tunnin ajan ennen kiilteen tekemistä. Kiille: 1 dl fariinisokeria 1 dl sokeria 2 dl soijavispikerma 1 tl agar agar -jauhetta 7. Mittaa soijakerma ja sokerit kattilaan ja käännä levy päälle. 8. Kun seos kuplii, pienennä hieman lämpöä ja keitä 5–10 minuuttia jatkuvasti sekoitellen. Kinuski on valmista, kun se on 110 asteista (jos omistat lämpömittarin) tai kun kinuskia tiputtaa pienen tipan kylmään veteen ja sitä voi hieman muovailla, mikä on epävarmempi tapa. Kinuskia ei kannata keittää liian kauan, jotta se ei kovetu käyttökelvottomaksi. 9. Kuumenna toisessa kattilassa 1 dl vettä, johon sekoitat agar agarin. Lisää tämä kinuskin joukkoon kinuskin valmistuttua. 10. Kaada kakun päälle hyytymään.
0 Comments
Leave a Reply. |
Archives
December 2020
Categories
All
|