Näin itse vapaaehtoisuudesta paljon saaneena tahdon levittää vapaaehtoisuuden sanomaa edes tänä yhtenä päivänä vuodesta, sallittehan sen minulle.
Enemmän omasta vapaaehtoisuudestani voitte lukea viime vuoden postauksesta. Voisin tämän tietoa vähän päivittää ailtä osin, että mitä vapaaehtoishommia tällä hetkellä teen. Turvatalolla olen yhä somehommissa ja MLL:n perhekummiudesta minulla on alkuvuoteen asti taukoa, jolloin sitten katsellaan mikä on maailman tilanne ja löytyisikö minulle sopivaa perhettä. Näiden lisäksi teen tällä hetkellä vapaaehtoishommia Vantaan kaupungille, Myyrmäen toimintakeskukselle (vammaistyön puolella) ja Porvoon seudun kuulon hallituksessa istun seuraavat vuodet (vapaaehtoismieltä sekin vaatii). Tämän vuoden aiheena on tosiaan vapaaehtoisuuden merkitys minulle. Mitä tunteita se herättää, mitä minä siitä saan... eli toisin sanoen, miksi olen niissä hommissa jo lähes neljä vuotta viihtynyt. 1. Omien arvojen toteuttamista Elämä ei ole helppoa kellekään, minunkin elämässäni on ollut haasteensa voitettavaksi. Hyvin usein on olemassa joku, jolla menee jopa sinua ikävämmin. Ja sen takia minä tätä teen. Jotkut lahjoittavat rahaa toisten auttamiseksi, mutta kaikilla ei ole rahaa annettavaksi. Mitä silloin voi antaa? Aikaa. Aika on arvokkain asia, mitä voi toiselle ihmiselle antaa ja sitä minä tahdon antaa niin paljon, kuin on minun annettavissani. Jos sillä muutamalla tunnilla viikossa saan jonkun iloisemmaksi, tuon helpotusta hänen elämäänsä, olen jo saanut ssen palkkion, mitä vapaaehtoisuudestani kaipaan. 2. Kasvua ja kehittymistä En ole mestari kaikessa, en läheskään. Mutta vapaaehtoisuus on tuonut minulle paljon eväitä niin vapaaehtoisena toimimiseen kuin ihan arkielämäänkin. En voi sanoa olevani mikään kaikkein lahjakkain sosiaalisissa tilanteissa, mutta olen selkeästi kehittynyt siinä neljässä vuodessa enemmän kuin olisin voinut aikoinaan kuvitellakaan. Ei minusta olisi tammikuussa 2017 olisi ollut työskentelemään ihmisten parissa. Nyt opiskelen lähihoitajaksi, erittäin sosiaaliselle alalle, sekö työskentelen ohjaajana vammaisten ip-toiminnassa, erittäin sosiaalinen työ. Tähän en olisi varmaankaan ilman vapaaehtoisuuden tuomaa rohkeutta ihmisten kohtaamiseen kyennyt. Enkä ehkä olisi edes vaihtoehtoa lähtenyt miettimään ilman näitä kokemuksia. Lisäksi monet tahot kouluttavat vapaaehtoisiaan, järjestää kursseja, joilla vapaaehtoiset oppivat uusia asioita, uusia tapoja ihmisten kohtaamiseen... asioita joista on hyötyä paljon pelkkää vapaaehtoistyötä laajemmallakin alueella elämässä. 3. Osana yhteisöä Vapaaehtoistyö tuo mukanaan yhteisöt. Ihmisiä, joita sanoa ystävikseen, jotka kyselevät kuulumisia, joille puhua asioista, joilta voi saada apua mieltä askarruttaviin asioihin. Ja antaa kaiken sen takaisin, kysyä heidän kuulumisiaan, kuunnella heidän elämänsä suurista tapahtumista, auttaa heitä ongelmissaan. Parhaimillaan vapaaehtoisten yhteisöt ovat kuin perheitä ilman verisiteitä. Oli vapaaehtoisena sitten yhdistyksellä, seurakunnalla tai kaupungilla, tarjoavat he yleensä myös mahdollisuuksia vertaistuen saamiseen ja vapaaehtoistoisten yhteisöllisyyden luomiseen. 4. Teen jotakin tärkeää, jotakin millä on oikeasti merkitystä Parasta vapaaehtoistyössä on se, että yleensä sinut toivotetaan tervetulleeksi, työtäsi kiitellään. Saat tunteen, että teet jotakin tärkeää, jotakin jota arvostetaan. Sinua arvostetaan. Saat ihmiset iloiseksi ja se tekee sinutkin iloiseksi. Saatat olla se ainoa henkilö, joka käy ikäihmisen luona, joka ei kykene enää edes kauheasti ulkona käymään yksinään. Ja jos käyntisi ovat sen tunnin kerran kahteen viikkoon, niin sen väliin 335 tuntia yksinäisyyttä, jolloin ei välttämättä ole ketään, jolle jutella. Jokaisen vapaaehtoisen panos on tärkeä ja se kyllä on tapana myös osoittaa.
0 Comments
Elämme pikkujoulukautta. Elämme hyvin erikoisia aikoja, jolloin ihmisten tapaaminen livenä ei ole suositeltavaa. Etenkään isommilla porukoilla. Elämme aikoja, jolloin pikkujoulut suositellaan etänä järjestettäväksi. Mutta kuinka saada etäpikkujoulut toimimaan?
1. Oikea alusta pikkujoulujen järjestämiseen Mikä alusta on juuri teidän porukalle sopiva? Oletteko muutenkin aina discordissa? Työpalaverit olleet jo yli puoli vuotta Zoomissa tai Teamsissa? Kaikki tottuneet Googlen Meetiin? Tällöin alustan valinta on helppo. Mutta jos kaikilla on omat suosikkinsa näistä ja käyttäneet keskenään täysin eri palveluita, niin täytyy hyvissä ajoin ennen pikkujouluja antaa kaikille ohjeistus käytettävän palvelun käyttöön ja valmistauduttava neuvomaan mahdollisissa teknisissä ongelmissa uuden järjestelmän yhteydessä. Mieluusti varata hyvin aikaa ennen virallisen ohjelman alkua mahdollisille teknisille ongelmille ja niiden selvittämiselle. 2. Hyvä ohjelmasuunnittelu Pikkujoulut tarvitsevat jonkinnäköistä ohjelmaa. Tämä on hyvä suunnitella hyvissä ajoin, aikatauluttaa jonkin verran. Miten olisi etäpakopeli? Saisiko juhliin esiintymään taikurin tai koomikon? Miten olisi joulupukin vierailu? Yhteispelejä ja -leikkejä? Joululaulujen levyraati? Toki näissä täytyy miettiä käytännön toteutusta. Joulupukki ei voi jakaa lahjoja etäpikkujouluissa samaan tapaan, kuin livenä. Mutta jos teillä on erittäin huumorintajuinen ja läheinen porukka, voi pukki lukea esimerkiksi vuoden 2020 tontturaportin, kuka porukassa on ollut kiltti, kuka saa vain risuja lahjaksi. 3. Pikkujoulutarjoilut Ei pikkujouluja ilman ruokaa, eikös vain? Mutta kuinka järjestää tarjoilut, kun porukka on ympäri maata tai maailmaa? Ehkä jokainen hankkii vain omat eväänsä? Ehkä sinä järjestäjänä teet pikkujoulujen tarjoilupöydän menun ja reseptivihkosen, jolloin kaikki voivat järjestää samankaltaiset tarjoilut keskenään missä sitten ovatkaan. 4. Pikkujoulupukeutuminen Jouluisa, juhlaisa pukeutuminen on osa pikkujouluja, on ne sitten livenä tai etänä! Ethän sinä nyt ilman housuja livepikkujouluihinkaan lähtisi? Pukukoodi juhlijoille tiedoksi siis, niin saadaan mahtavaa juhlatunnelmaa! 5. Joulukoristeet! Ennen pikkujouluja on hyvä laittaa joulukoristeet esille, tuo joulutunnelmaa ihan eri tavalla kuin tavallinen asunto. Hieman kynttilöitä ja jouluvaloja, tonttuja ja lumihiutaleita. 6. Kutsut Tänä vuonna on hyvä panostaa mahtaviin kutsuihin! Hoitaa ne sitten postitse perille tai sähköisesti. Kutsun yhteyteen voi laittaa esimerkiksi ohjeet juhliin saapumisesta (ks. kohta 1), jos pikkujoulujen ohjelmaan kuuluu jotakin mitä voi tehdä ennakkoon (esimerkiksi adjektiivitarinaan voi antaa jokaiselle tehtäväksi keksiä adjettiivi etukäteen ja tarina luetaan ääneen sitten juhlissa), juhlamenun (ks. kohta 3) ja pukukoodin. Jos kutsutoimitetaan postitse, voi joukkoon laittaa myös askartelumateriaalit (ja vaikka ohjeetkin) johonkin helposti tehtävään joulukoristeeseen, joiden esittelystä voi saada vaikkapa ohjelmanumeron jopa pikkujouluihin. Alunperin tämän luukun oli tarkoitus sisältää hivenen erilaista asiaa. Olin oikeastaan tähän jo ehtinyt yhden postauksen kirjoittamaan, kun minua iskettiin aiheella, johon oli käytännössä pakko tarttua, koska ei suostunut jättämään minua rauhaan ennen kuin sain ajatukseni paperille.
Minun kanssani eräs harrastusseurani treenien ohjaajista (en edes käy hänen ohjaamissaan treeneissä nykyään vaan hän sattui olemaan toisissa treeneissä katsomassa miten seuran uusi ohjaaja pärjää) aloitti keskustelun postauksen otsikossakin mainitulla tavoin. Voin myöntää, ettei minun mielenterveyteni ole mikään parhain ja minulla on enemmän huonoja kuin hyviä päiviä ja ilman kyseistä keskustelua tuon päivän olisin voinut sisällyttää niihin hyviin. Enkä edes vain hyviin vaan oikeasti mahtaviin päiviin. Sen sijaan kyseinen keskustelu jäi ahdistamaan ja surettamaan minua viikoiksi eteenpäin. Oot treenannu jo niin pitkään, et pärjäisit varmasti kattomal ohjaajalt ja muilta Kyllä, minä pystyn ohjaajaa katsomalla saamaan selville sen mitä me seuraavaksi harjoittelemme. Sen sijaan minä en pelkästään ohjaajaa katsomalla saa tietää kuinka tosissaan harjoitusta tehdään (potkitaanko vähän rennommin vai pidetäänkö lätkää pään korkeudella), kuinka monta toistoa tehdään, keskitytäänkö enemmän oikeaan liikerataan vaikka sitten hitaammalla potkulla vai pyritäänkö nopeuteen, tehdäänkö ottelutyylisesti harjoittelua vai pelkkää potkua sellaisenaan. Eli kyllä, minä näen toki ohjaajaa katsomalla mitä harjoittelemme, ilman tulkkia vain jää arvailuiden varaan, että miten harjoittelemme sitä. Ja olen yhden elämän tarpeeksi saanut harjoituksista, joissa joudun menemään arvaillen eteenpäin - en saa niistä irti kaikkea mitä voisin saada, pilaan harjoittelutoverinkin kokemuksen myös harjoituspariltani ja olen harjoitusten jälkeen monta päivää järkyttävän uupunut yrityksestä kuunnella. Toki, mitä pidempään minä treenaan, sitä paremmin osaan tehdä päätöksiä, että milloin sitä tulkkia tarvitsen. Minä en tarvitse tulkkia treeneihin, joissa lisäkseni on enimmilläänkin 3 muuta treenaajaa. Sen sijaan tarvitsen sen tulkin treeneihin, joissa on se noin 20 harrastajaa, joista minut mukaanlukien vain 3 on yli 13-vuotiaita. Jälkimmäisissä treeneissä melutaso on huomattavasti suurempi ja mahdollisuus jatkuvaan katsekontaktiin ohjaajan kasvoihin huomattavasti pienempi. Minulla on tulkkauspalvelu myönnetty syystä Ja syystä minä sitä myös käytän silloin kun sitä tarvitsen. En minä tulkkeja tilaile ihan vain koska minä nyt vain voin sen tehdä. En sen takia, että se on niin hauskaa ja ihanaa, että mukanani kulkee joku käytännössä tuntematon ihminen. Ei, minä tilaan tulkit ja otan mukaani, koska minä todella tarvitsen heitä, jotta olisin oikeasti samassa asemassa normaalin kuulon omaavien kanssa. Käytännössä kehotus jättää tulkit tilaamatta, koska on heidän kanssaan pärjännyt niin hyvin, voisi rinnastua siihen, että heikon näön omaavalle henkilölle sanottaisiin, että voisit jättää silmälasit pois, kun oothan sä nyt niitten kanssakin pärjänyt ihan hyvin, miksikäs et pärjäisi ilmankin. Ainoa vain, ettei tuollaiseen juurikaan törmää. Ainakaan toivottaavasti. Jälleen on aika aloittaa joulun odottelu, avata joulukalentereista ensimmäiset luukut, aloittaa joululaulujen kuuntelu, juoda ensimmäiset piparkakkulatet. Ja mitä näitä joulun merkkejä nyt onkaan. Ja minun on aika hiljentyä pohtimaan, mitä joulu todellisuudessa minulle merkitsee.
En ole koskaan ollut mikään joulun suurin fani. En ole koskaan oppinut siitä kauheasti intoilemaan. Lapsuuteni jouluja on varjostanut vanhempien riidat, joilta ei ole voinut välttyä, kun kaikki ovat käytännössä pakosta kotona. Tämä on saanut minut enemmän tai vähemmän vastustamaan ajatusta joulusta. Viimeiset 5 vuotta näiden joulukalenterien parissa on saanut mieleni hieman suotuisammaksi joulua kohtaan ja opettanut minut näkemään ne pienet hyvät asiat monien huonojen joukosta. Joten mitä joulu minulle merkitsee? Joulu merkitsee hetkiä perheen kanssa, toki välillä joutuu lähtemään jonnekin, kun huuto käy ikäväksi, silti kun ei joudu ympäri vuoden viettämään kyseisessä talossa aikaansa viettämään on oppinut uudella tapaa oppinut arvostamaan niitä hetkiä, jotka sielä viettää. Joulu merkitsee siis rakkautta. Rakkautta perhettäni kohtaan, rakkautta hengellistä yhteisöäni kohtaan. Läheisyyttä, jonka voi ainoastaan jaetun rakkauden myötä saavuttaa. Enkä nyt tarkoita ainoastaan romanttista tai seksuaalista rakkautta, vaan rakkautta sen lukuisissa muodoissaan. Toki toivoisin, että pääsisin jouluna kirkkoon tapaamaan itselleni läheiseksi muodostunutta yhteisöä, mutta jos koronatilanne ei sitä salli, niin ei se vähennä sitä tietoa, että meillä on ihmisiä, jotka meistä välittävät (tai joista me ainakin välitämme) ja joiden puolesta voimme rukoilla missä tahansa olemmekin. Joulu merkitsee ruokaa. Tämä ei minun kohdallani ole aina ollut itsestään selvyys. Monena vuonna jouluni ateriat ovat koostuneet lähinnä punajuurista ja suolakurkuista. Ei kovinkaan juhlahenkeä nostattavaa. Mutta mitä enemmän olen tullut reseptejä kehiteltyä, sitä enemmän olen ruokaa saanut. Toki joudun ne itse tekemään, mahdollisesti jopa raahaamaan mukanani pk-seudulta kotiseuduille. Mutta saan ruokaa ja se on tärkeintä. Mitä joulu teille merkitsee? Hyvää Asexual Awareness Week:iä lukijoilleni, jota tosiaan tällä viikolla vietetään. Ja voisin jo alkaa sanoa tätä perinteeksi, mutta tänäkin vuonna saadaan yksi postaus aseksuaalisuudesta, vaikkei aikaisempien vuosien postaukset olekaan tälle viikolle osuneet.
Mistäkö tahdon aiheeseen liittyen tänä vuonna sitten puhua? Ehkä otsikostakin voi jotakin arvailla, mutta tosiaan, haluaisin puhua jälleen kerran aseksuaalisuudesta ja siihen liitetyistä ennakkoluuloista ja -ajatuksista. Jos aseksuaalisuus tulee puheeksi vähän vieraamman henkilön kanssa, etenkin jos kyseinen henkilö on alloseksuaali (eli kokee seksuaalista vetovoimaa jotakin kohtaan), niin mahdollisuus kommentelle “sä oot rikki” tai “olen pahoillani” on melko suuri. Enkä nyt tarkoita “olen pahoillani” -kommenteilla niitä muutamia, jotka pahoittelevat tuhansia kohteliaita kysymyksiään uuden termin edessä. Ei, tarkoitan niitä, jotka pahoittelevat kovin säälivään sävyyn kuin se olisi suurikin ongelma, josta kärsisin, etten satu viehtymään toisista seksuaalisessa mielessä. Välillä tekisi vain mieli sanoa takaisin, että olen pahoillani, että sinä joudut kärsimään seksuaalisesta vetovoimasta ihmisiin. Aseksuaalisuus ei nimittäin heikennä elämäni laatua mitenkään. Harrastan itseäni kiinnostavia asioita, juuri silloin kun tahdon niitä harrastaa, olen onnellinen, enkä kaipaa elämääni mitään lisää. Ainakaan mitään sellaista, mitä en voisi vain päättää aloittaa, tehdä tai hankkia. Minä en myöskään ole tämän takia rikkinäinen. Oikeastaan olen aikalailla kokonainen itseni, teen asioita joista pidän ja minulla on itselleni läheisiä ihmisiä, joiden kanssa viihdyn. Aseksuaalisuus ei mitenkään estä parisuhteen muodostamista tai perheen perustamista, jos sellaisia haluaa. Mutta eiköhän päätös sellaisista asioista ole jokaisen ihmisen oma, tahtooko ja kaipaako hän niitä vai ei, oli a-, hetero-, homo- tai vaikka omniseksuaali. Eivät kaikki allotkaan tahdo vakiintua ja hankkia perhettä, miksi aseksuaalit olisivat heitä vähemmän ehjiä? Vain koska eivät satu välittämään seksuaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa? Vaivaako tyhjää lyövä pää, kun pitäisi uutta postausta saada aikaiseksi? Minullakin aina välillä, joten päädyinpä sitten tekemään tällaisen postauksen jota voitte ideoiden hukkateillä ollessa käyttää inspiraation lähteenä. Osassa aiheista onkin jo linkkiä ja osaan lisäilen vielä tulevaisuudessa linkkiä, kun tulen itse näistä inspiraatiota ottamaan ja julkaisemaan postauksia vastaavista aiheista. (Tämän listan ideoimisessa meni niin kauan että olen ehtinyt osan jo käyttämään.)
Löytyikö listalta jotakin inspiroivaa? Linkitä toki postauksesi, johon sait ideasi listalta, niin voin käydä lukemassa!
Koirat pääsevät mukana kirjastoihin, kauppoihin, ravintoloihin, palvelutaloihin... Minulla ei ole suoranaisesti mitään koiria ja niiden omistajia vastaan, arvostan opas- ja avustajakoirien työtä. Miksi lähden aiheesta siispä kirjoittamaan nyt? Siksi, että keskustelussa koirien tuomista hyvistä puolista esimerkiksi kouluissa unohdetaan täysin ne allergiset opiskelijat, allergiset asiakkaat.
Taustaa tämän postauksen takana valaistakseni voisin kertoa, että itselläni alkujaan Haaga-Heliassa tuli "opokoira" opon työkaveriksi. Joten aloin saamaan allergisia reaktioita ruokatauon jälkeisillä tunneilla aina, kun joku opiskelijatovereistani oli käynyt tapaamassa opoa. Puhumattakaan siitä, että olisin itse kyennyt enää opoa livenä tapaamaan. Nyt lähihoitajaopintojeni opinahjolta tuli sitten tieto, että otetaan käyttöön koira-avuisteinen opetusmenetelmä (joku minua fiksumpi voi varmaankin kertoa mitä se koira luokassa auttaa?). Tiedotteessa sanotaan, että opiskelijat voivat päättää, haluavatko olla koiran kanssa tekemisissä, vai eivät, mikä on ihan hyvä. Mutta samaisessa tiedotteessa mainitaan, että koira viettää 2-3 päivää viikosta luokkatilassa, jossa minun täytyy lähipäivinäni aikaani viettää yleensä jopa koko päivä. Ja vaikka koira ei juuri niinä päivinä sattuisi olemaan paikalla, niin aletaanko kyseistä luokkahuonetta siivoamaan entistä tarkemmin? Sillä muutoin minulla on riskinä, että jälleen yhdet opinnot jäävät kesken loppusuoralla. Kuinka monesti onkaan jäänyt pikkukahvila tai pienempi kauppa/puoti valitsematta, kun siellä onkin henkilö koiransa kanssa. Kauppakeskuksessa, avoimessa tilassa (ilman seinää tai paria) olevassa ketjukahvila tai jättimarketti on tällöin paljon turvallisempi vaihtoehto kuin se pikkuinen suljettu tila. En ole vaatimassa koirien lukitsemista sisätiloihin, en ole vaatimassa niiden poistamista katukuvasta. Koirat ovat ihania, kunhan pysyvät sopivalla etäisyydellä. En vain tahtoisi itse joutua siihen tilanteeseen, että minun täytyy lukita itseni sisätiloihin, pois katukuvasta. En tahtoisi, että maailma käy siihen, että meidät allergiset pakotetaan lukittautumaan omiin asuntoihin hengissä pysymiseksi. Tämä kevät, vallitseva tilanne, on monin tavoin erikoinen ja uusi monille. Älkää menkö ulos, älkää tavatko ihmisiä jos se ei ole välttämätöntä, jne. Mutta en ole tästä tänään kirjoittelemassa vaan eräästä sen mukana tuomasta asiasta, nimittäin etäopiskelusta ja niiden aikatauluttamisesta.
Itselleni etäopinnot eivät oikeastaan ole uusi juttu, sillä olen enemmän niin opintojani viime vuosina muutenkin toteuttanut. Ainoa muutos on se, että nyt on enemmän tapaamisia opettajien ja opiskelutoverien kanssa, kun niihin on mahdollisuus kotisohvalta käsin osallistua. Minulla on tässä loppukevään aikana 11 kurssia tradenomiopintoihin liittyen. Yli 60op loppu lukukauden aikaana, eli käytännössä koko vuoden tavoite op-määrä kahdessa kuukaudessa. Ja tämä todellakin vaatii jonkin verran aikatauluttamista, jotta tässä voisi onnistua. Mutta sitten taas toisaalta... minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät todellakaan kykene pitkiä aikoja keskittymään samaan aiheeseen tai pakottamaan itseään tehtävään silloin kun ei mieli tee. Joten tarkka aikatauluttaminen ei ole juurikaan minun juttuni. Joten miten minä sitten aikataulutan tekemistäni? En yrittäen tunkea tiettyä ainetta/aihetta tiettyyn väliin tai muutenkaan minuutintarkkuudella suunnitellen. Sen sijaan, että antaisin "ahkeran tekemisen tunteja" itselleni katenteriin valmiiksi merkattuina aikoina niiden muutamien verkkoluentojen lisäksi, on kalenterissani jokaiselle lista koulutehtävistä jotka minun tulee tehdä kyseisen viikon aikana. Sitten sieltä käyn ruksimassa kun saan tehtäviä viikon aikana tehtyä. Tällä tavoin tiedän mitä minulla on vielä tehtävänä ja kun tulee sopiva aika ja mielentila tekemiselle, niin sitten teen kaikkein inspiroivimman tehtävän listalta tai vuorottelen niitä sopivissa määrin. Ja saan kyllä tehtyä itselleni merkatut tehtävät ennen viikon päättymistä. Mites teillä, rakkaat lukijani? Oletteko enemmän minuuttisuunnittelija, joka aikatauluttaa jokaisen tekemisen ja tekee hommia kellon kanssa vai enemmän vapautta itselleen antava? Kuinka sinä olet saanut etätyöt tai -opinnot sopimaan elämääsi? Jälleen on vuosi vierähtänyt ja aika jälleen uudenvuodenlupauksia tehdä, joten tässäpä nämä.
Treenaan säännöllisesti Liikuntaharrastukset ovat elämääni jälleen palanneet, joten niitä pidän yllä ja käyn treeneissä aina kun niitä on, sekä vähän suunnittelen aina etukäteen viikon treeniohjelmaa ja treenaan monipuolisesti. Pidän huolen syömisestäni ja suunnittelen sitä vähän etukäteen Ruoka on selkeästi yhä minulle haaste, säännöllinen syöminen samaten, joten... tämän lupauksen voi tehdä tänäkin vuonna. Annan roolipelaamiselle vain sen verran, kuin itse siedän - en enempää Eli jos minua ei huvita pelata, niin en myöskään pelaa. Annan itselleni vapaapäiviä pelijutuista, enkä rasita itseäni niillä liikaa. Kirjoitan blogiini vähintään kerran kuukaudessa En viime vuonna tässä onnistunut, mutta tänä vuonna uusi yritys. Keskityn omaan hyvinvointiini Jälleen - syön hyvin, liikun säännöllisesti, nukun tarpeeksi, pyhitän lepopäiväni lepäämiselle. Joulu on antamisen juhlaa, jakamisen ja yhdessäolon. Joten mikä paremmin sopisi joulun odotteluun, kuin vapaaehtoistyöstä - ajan antamisesta asialle jota pitää tärkeänä - puhuminen. Sitä minä tässä luukussa teenkin.
Itse olen aloittanut vapaaehtoiskentällä tammikuussa 2017 (pian kolme vuotta!), jonka jälkeen olen ehtinyt näkemään ja kokemaan hyvin montaa erilaista muotoa sitä tehdä. Itsellänihän ennen tammikuuta 2017 oli jo muutamia vuosia idea pääkopassa hautunut, tiedon saaminen mahdollisuuksista vain oli haastavaa. Lähinnä ulkomaille vapaaehtoishommiin lähtemisestä tietoa löytyi, kotiseudun jutuista ei niinkään. Aloitin kevyestä - asukkaiden kanssa askartelua palvelutalossa. Siinä sitten menikin koko käsi vaikka vain pikkurillin antoi - mukaan tuli seuranpitoa (pelailua, ulkoilua, kahvittelua...) toisen palvelutalonkin asukkaiden kanssa, yhteisen keittiön toimintaa, seuranpitoa yksinasuville, kirkkokahvitteluiden järjestämistä (ei edes omalle seurakunnalle), turvalonkeroiden neulomista... Osa näistä jatkui lähes 1,5 vuotta (Vantaalle muuttooni saakka) ja osa vähemmän aikaa. Muutto olikin haikea lähinnä vapaaehtoishommien tähden, sillä joutui jättämään ihmisiä joihin oli ehtinyt muodostamaan jonkinasteista tunnesidosta. Vantaalle muuton jälkeen meni hetki uuteen paikkakuntaan sopeutuessa, mutta melko pian aloitin uudelleen toiminnan täällä. Aloitin tutusta seuranpidosta yksinäiselle vanhukselle, jota seurasi tossujen neulominen kastetuille vauvoille, ikäihmisille musisointi ja leiriohjatus. Nyt näistä ensimmäisistä Vantaan toimista oikeastaan kaikki on enemmän tai vähemmän tauolla (ehkä sitä vielä niihin hommiin palaa). Tällä hetkellä olen priorisoinut vapaaehtoistyön kannalta oikeastaan Punaisen Ristin nuorten turvatalon, jossa teen somelähettilään hommia (sekä olen mukana eräässä projektissa), sekä MLL:n perhekummitoimintaan, jossa on juuri kummina aloittanut. Muuhun aikani ei tällä hetkellä anna myöden, mutta ikäihmisten pariin aion vapaaehtoisena palailla, jos elämäni hivenen tästä tasoittuu ja aikaa tulee lisää. Vapaaehtoistyössä on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia yhtä paljon kuin on tekijoitäkin, ja yleensä vapaaehtoiset otetaan avoimesti vastaan. Toki minulla on yksi paikka vapaaehtoisurallani ollut, jossa paikan työntekijät ilmaisivat kovin selkeästi, etteivät kaipaa vapaaehtoisia vaan se oli kaupungin päätös sellaisia hakea - tällaisten kokemusten ei pidä antaa lannistaa, vaikka ikävältä se tuntuu (varmasti löytyy muita mahdollisuuksia sitten!). Aika on arvokkainta, mitä ihminen voi toiselle antaa - oli se sitten järjestön kautta tehtävää vapaaehtoistyötä, perheen kanssa vietettyjä hetkiä tai vaikkapa naapurin yksinäisen rouvan kuulumisten kysymistä. Se aika, jonka annat muille voi olla näille paljon arvokkaampaa kuin miksi sen itse miellät ja saat varmasti moninkerroin hyvää vielä takaisinkin. Joten... omien kokemusten perusteella kannustaisin lukijoitani etsimään sen tahon jonka ajatusta tahtoo lähteä tukemaan ja antaa hetken aikaansa tälle taholle. Oli se sitten useampi tunti viikossa tai vaikkapa pari tuntia kerran kuukaudessa. Oli se juuri sinun arvomaailmaasi sopiva taho jonkin järjestö, seurakunta, kaupungin vapaaehtoistoiminta tai vaikka täysin ilman kolmansia osapuolia naapurin rouvan kanssa kahvittelu. |
KirjoittajaTulossa :) Archives
January 2021
Categories
All
|