Mitä olisikaan joulu ilman kattavaa salattipöytää? No niinpä! Ei yhtään mitään. Onneksi minulla on muutama luottoresepti, joiden avulla saa joulupöydän täyteen ihastuttavia (ja herkullisia!) salaatteja.
Kuuluuko teidän joulupöytäänne salaatit? Jos kuuluu, niin mitkä?
0 Comments
Viime vuodelta löytyy jo postaus joulun perinteisimmistä laatikoista - porkkanalaatikosta ja perunalaatikosta, jonka voit vilkaista TÄSTÄ. Tämänkin vuoden kalenteriin on joululaatikoita sisällytetty, mutta ehkä hivenen vähemmän perinteisiä malleja.
Punajuurilaatikko 700 g (tuoretta) punajuurta 1 punasipuli 1 dl puuroriisiä 3 dl kaura- tai soijakermaa 2 rkl tuoretta rosmariinia 1 tl suolaa 1 tl mustapippuria 1. Keitä puuroriisistä puuro veteen 2. Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna sipuli 3. Sekoita riisipuuron sekaan punajuuriraaste, sipuli, kasvikerma sekä mausteet. Kaada seos voideltuun uunivuokaan 4. Kypsennän175 asteisessa uunissa alatasolla 1½ tuntia. Sekoita ainekset ja tasoita pinta paistamisen puolessa välissä 5. Tarkista kypsyys ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Bataattilaatikko 1 kg bataattia 2 dl kookosmaitoa ½ dl semperin gluteenitonta fin mix jauhoseosta ½ dl siirappia 2 rkl öljyä 1 tl suolaa 1 tl mustapippuria 1. Kuori ja lohko bataatit. Keitä palaset kypsiksi, valuta vesi pois ja survo bataateista muusia 2. Lisää loput ainekset sekaan ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi 3. Kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Painele pintaan lusikalla kuvioita ja ripottele päällä jauhoja 4. Kypsennä 175 asteisessa uunissa n. 1 tunti. Anna vetäytyä ennen tarjoilua Kuivakakut kuuluvat jouluun, joten tässä muutama sellainen lukijoideni joulupöytään. Kuivakakuissa on se mahtava puoli, että ne voi tehdä ajoissa valmiiksi pakkaseen ja kaivaa sitten jouluna esiin. Jää joulun kiireissä enemmän aikaa muille... kiireille.
Idea tähän leipään lähti japanilaisesta maitoleivästä, joka ei tietyistä syistä sovi minun keittiössäni leivottavaksi sellaisenaan. Käytännössä muutin lähes kaiken ohjeesta, joten ei sitä ole ideaa lähteä väittämään tätä maitoleiväksi (maitokin puuttuu!). Tämä ohje julkaistiin bloggerin puolella alkujaan 13 kuukautta sitten, ja nyt tämä on täälläkin.
Tuli oikeastaan jo toukokuussa kehiteltyä ensimmäinen versio sieninugettien ohjeesta, erästä roolipeliä varten. Mutta kesä-elokuussa pääsin ohjetta testailemaan ja kehittelemään todellisessa keittiössä ja tässä on kehittelyn lopputulos. 500g sieniä 1 sipuli 1 rkl limemehua n. 2 dl polentajauhoja mausteita oman maun mukaan 1. Hienonna sienet ja sipuli pieneksi silpuksi.
2. Sekoita sieni-sipuli-silpun joukkoon limemehu. 3. Sekoita polentajauhot ja mausteet lautasella. 4. Tee sienimassasta yksi kerrallaan nugetin kaltaisia palluroita ja pyörittele polenta-mausteseoksessa. 5. Taputtele jauhoseos kunnolla pintaan ja laita leivinpaperille. 6. Paista 200 celsiusasteessa 20-30 min Näiden kaveriksi sopivat esimerkiksi itse tehdyt ranskalaiset! 250 g margariinia
2,5 dl soijarahkaa 3 dl kaurajauhoja 1 dl perunajauhoja 1tl leivinjauhetta 1. Sekoita keskenään soijarahka ja suoneenlämpöinen margariini. 2. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää rahka-margariiniseoksen joukkoon. 3. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin kovettumaan. 4. Ripottele pöydälle jauhoja. 5. Kaulitse taikina noin puolen senttimetrin paksuiseksi levyksi. 6. Taita kolmin kerroin ja kauli uudelleen. Toista muutamaan kertaan. 7. Kääri muovikelmuun ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Eihän joulua voi ilman laatikoita juhlistaa, joten tämän päivän luukusta löytyy ohjeita sellaisiin, erittäin perinteisiin.
PERUNALAATIKKO 1 kg perunoita vettä 1 dl semperin gluteenitonta fin mix jauhoseosta n. 5 dl nestettä 50 g margariinia sulatettuna 1 1/2 tl suolaa (tarvittaessa siirappia) 1. Kuori perunat ja keitä kypsäksi (suolattomassa) vedessä. 2. Kaada vesi pois ja soseuta perunat (esim. sähkövatkain). 3. Sekoita jauhot perunasoseeseen. 4. Peitä astia kannella ja anna imeltyä lämpimässä paikassa useita tunteja / yön yli. Sekoita imeltymisen aikana muutamaan kertaan 5. Lisää sulatettu margariini ja nestettä (esim. jokin kasvimaito) niin paljon, että seoksesta tulee löysää. 6. Jos ei ole imeltynyt riittävästi lisää hieman siirappia. 7. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Jätä vuoka melko vajaaksi, sillä laatikko kuohuu kypsyessään. 8. Paista 150 asteessa noin 2h. PORKKANALAATIKKO 1 kg porkkanaa 5 dl vettä 1 tl suolaa 1 dl puuroriisiä 5 dl nestettä 1/2 tl suolaa 50 g (maidotonta) margariinia 1/2 dl (gluteenitonta) korppujauhoa 1/2 dl siirappia 1/4 tl jauhettua maustepippuria 1. Laita riisipuuro hautumaan (puuroriisi, neste, suola). Keitä kuten keittäisit riisipuuron. 2. Kuori ja kuutioi porkkanat. 3. Laita porkkanat janvesi kattilaan, mausta suolalla ja keitä n. 15-20 min, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta. 4. Yhdistä kulhossa porkkanasose, riisipuuro, margariini, korppujauhot ja siirappi. Lisää mausteet ja sekoita tasaiseksi. 5. Lusikoi seos voideltuun uunivuokaan 6. Ripottele pinnalle vielä korppujauhoja ja muutama nokare margariinia. 7. Kypsennä uunissa 180 asteessa noin 1,5h. Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle tätä tänään lukevalle ja oikein hyvää syntymäpäivää itsenäiselle Suomelle (ja monia vuosia lisää). Tämän päivän luukussa on luvassa itsenäisyyspäivän leivokseen ohjetta.
Itsenäisyyspäivän mustikka-vaniljaleivos 200 g (maidotonta) margariinia 2 dl sokeria 1,5 dl vaniljasoijajogurttia 3,5 dl jauhoja (käytin 2dl kaura + 1,5dl peruna seosta) 2 tl leivinjauhetta 3 tl vaniljasokeria 200 g pakastemustikoita 1. Sulata rasva. Sekoita sulatettu rasva ja sokeri keskenään. 2. Sekoita kuivat ainekset keskenään. 3. Lisää jauhoseos ja vaniljasoijajogurtti vuorotellen rasva-sokeriseokseen samalla sekoittaen. 4. Levitä tasaiseksi kerrokseksi uunipannulle. 5. Ripottele jäiset mustikat taikinan päälle. 6. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. 2 dl mustikkahilloa 200 g maustamatonta soijatuorejuustoa 2 dl tomusokeria 1 dl vaniljasoijajogurttia 1 dl maustamatonta soijarahkaa 7. Leikkaa jäähtynyt levy puoliksi. 8. Levitä toiselle puolikkaista n. 1 dl mustikkahilloa. 9. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri keskenään. Lisää joukkoon soijajogurtti ja -rahka. 10. Levitä puolet massasta varovasti hillon päälle. 11. Nosta pohjalevyn toinen puolikas täytteen päälle. Levitä loput tuorejuustotäytteestä leivosten pintaan. 12. Paloittele 16 osaan. 13. Lusikoi mustikkahilloa pursotinpussiin ja koristele leivokset pursottamalla niiden pintaan (esimerkiksi) suomenlipun siniristi. Tiedättekö tunteen, kun sinulta kysellään, että mitä sellaista voisi tarjota mikä sinullekin sopii ja käyt pitkän keskustelun aiheesta varmistaen, että toinen ymmärtää mistä puhutaan. Kun käytät aikaasi siihen että yhdessä toisen kanssa katsellaan, mikä olisi sinulle sopivaa ja tulet sellaiseen tunteeseen, että olet jotain saamassa samalla kuin muutkin. Ja sitten koittaa päivä jolloin tarjoilut tarjoillaan - eikä sinulle olekaan mitään.
Kyseessä on minulle aivan liian yleinen tilanne, joka saa aikaan pettymyksen tunteen joka kerta, kun näin käy. Oli tarjoilua luvannut sitten ystävä, luokkatoveri tai koulutuksen/tilaisuuden järjestäjä. En minä sitä pettymyksen tunnetta itse ruoan puutteesta saa vaan siitä, että luvataan jotakin, mitä ei sitten kumminkaan pidetä. Se pettymys jättäisi tulematta, jos ihmiset olisivat rehellisiä, kertoisivat etteivät kykene asiaa järjestämään, että kannattaa ottaa omat eväät mukaan. Kuinka vaikeaa se voi olla? Parhaissa tapauksissa kyse on ihan vain siitä, että koulutoveri on tuomassa syntymäpäivänsä kunniaksi jotain makeaa koko luokalle tai parin tunnin iltatapaamisessa jää ilman, kun muut saavat leivän. Mutta olen kokenut tällaista jopa koulutuksilla ja leireillä - viikonloppu satojen kilometrien päässä kotoa, ilman tietoa missä on lähin kauppa (tai löytyykö sieltä mitään itselle sopivaa) ja ilman ruokaa. Kaksi tai kolme päivää syömättä ei ole lainkaan mukavaa. Etenkin kun aina vilautan "vapaudu vastuusta" -korttia, että voin tuoda omat ruoat mukanani, jos liian hankalalta kuulostaa. Mikä ihme on, kun siihen korttiin ei tartuta, vaikka se tekisi kaikkien elämästä mukavampaa? "Ei sul oo oikeut kokee ruokapettymystä, ku oot noin ruokarajoitteinen" Aivan liian usein nämäkin sanat olen kuullut. Miksi ruokarajoitteet - allergiat, yliherkkyydet tai muutkaan - tekisivät sinusta vähemmän oikeutetun pettymykseen? Toki, en minä odota syötävää saavani jos asiasta ei ole etukäteen keskusteltu. En minä pety, jos menen avoimeen tilaisuuteen (jossa ei ilmottautumista ole), enkä sieltä kahvipöydästä mitään sopivaa itselleni löydä. MUTTA se ei poista minun oikeuttani kokea pettymystä silloin, kun asioista on puhuttu ja lupaus tarjottavasta on annettu. Aivan kuten sinulla on oikeus tuntea pettymystä, jos sinulle luvataan kakkua ja sen sijaan tarjotaan sitruuna. En minä tahdo vaatia mahdottomia, mutta... haluaisin luottaa siihen, että kun lupaus keskustelun jälkeen annetaan niin se myös pidetään. Tahtoisin, että minulle annettaisiin mahdollisuus tuoda itse, jos ei toiselta onnistu. En tahtoisi istua kohteliaasti hymyillen ja vain katsella, kun muut herkuttelevat ja kehuvat hyviä tarjoiluja ympärilläni. Tässäpä tämä... avautuminen. Oli pakko päästä vähän valittamaan asioista, jotka jälleen kerran mieleni pintaa vaivasivat.
1. Sekoita jauhot ja sokeri
2. Nypi sekaan jääkaappikylmä margariini 3. Lisää kauramaito ja sekoita taikinaksi 4. Laita jääkaappin n. 30 minuutiksi 5. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja levitä kirsikkahillo päälle 6. Siivilöi hillon päälle hieman perunajauhoja 7. Paista ensin 200 asteessa 15 minuuttia ja laske lämpötila sen jälkeen 175 asteeseen ja jatka n. 40 minuuttia Suklaapikkuleivät 3 dl gluteenittomia kaurajauhoja 1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita 1 dl sokeria 1 dl fariinisokeria 75g maidotonta margariinia (huoneenlämpöistä) 2 dl gluteenitonta kauramaitoa 1,5 tl leivinjauhetta 75-100 g maidotonta suklaata (rouhittuna) 1. Mittaa kaikki ainekset yhteen 2. Sekoita tasaiseksi taikinaksi 3. Nostele pellille pieniä nokareita (jätä tilaa leviämiselle!) 4. Paista 175 asteessa n. 10-20 minuuttia Taisin myös lupautua ensi kuussa jälleen osallistumaan Aleksis Kiven paivänä samankaltaiseen leivontailtapäivään, jossa leivotaan ja päästään sitten leivosten lisäksi runonlausunnasta nauttimaan. Joten... jos teillä lukijoilla on ehdotuksia siitä, millaisia leivonnaisia voisin tehdä (mahdollisesti myös jokin suolainen?) niin ehdottaa saa vaikkapa kommenteissa! Varmaankin tulen sieltä jälleen reseptit tänne postailemaan. |
Archives
December 2020
Categories
All
|